Millaista on olla oman itsensä pahin vihollinen?

Aloitin itsetutkiskelun, koska olin tyytymätön siihen, millaista elämäni oli. Väsytin itseni tekemällä liikaa töitä, eksyin vääriin ihmissuhteisiin enkä pitänyt huolta syömisestäni. En hahmottanut silloin lainkaan, että olin oman itseni pahin vihollinen. Mitä sitten tapahtui?

Read more

Ilmaista terapiaa? Älä nyt hulluja puhu!

Joskus pelkkä oman pään sisäinen pohdiskelu ei riitä, vaan tarvitaan ulkopuolista apua omien tuntemuksien käsittelyyn. Miten toimia, jos haluaisi peilata kokemaansa esimerkiksi siihen, mitä muut ovat kokeneet? Mailmaa pursuaa eri vaihtoehtoja koettujen asioiden käsittelyyn ja omien ajatusmallien muuttamiseen; tarjolla on monenlaista terapiaa taiteilusta elämäntarinan kirjoittamiseen ja pitkäkestoisiin yksityisterapioihin. Terapia kuitenkin maksaa ja kela-korvattuun terapiaan pääseminen voi olla kiven takana (eikä sekään nyt ilmaista ole). Lisäksi voi olla, että kaipaisi vaan jakaa tunteitaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet samoja asioita.

Read more